lauantai 25. maaliskuuta 2017

Life lately

Pitkästä aikaa postausta, mitä oon viime aikoina tehnyt. Nää kuvat on muutamien viime viikkojen takaa. :) Tää viikko on ollut aika kiireinen ja oon ollut tosi väsynyt aikaisten herätysten takia, joten en oo iltaisin jaksanut tulla postailemaan. Mulla alkoi tällä viikolla pari viikkoa kestävä työnhaun valmennuskurssi, jota työvoimatoimisto ehdotti mulle, kun oon ollut nyt reilun vuoden työttömänä. 

Tää kurssi tuli mulle oikeastaan aika hyvään saumaan. Mun on jo pidemmän aikaa pitänyt ottaa itteäni niskasta kiinni esimerkiksi nukkumaanmenoaikojen suhteen, mutta en oo onnistunut siinä. On vaan niin helppo iltaisin valvoa myöhään ja aamuisin nukkua pitkään + jäädä vain sänkyyn makoilemaan ja selailemaan kännykkää, kun ei ole aikaisia herätyksiä.

Nyt oon joutunut tän kurssin takia heräämään aikaisin, mikä on hyvä esimerkiksi pääsykokeiden kannalta. Kohta pitäisi alkaa lukemaan niihin ja on hyvä herätä aikaisin, niin ehtii lukea päivän aikana mahdollisimman paljon. Tänään tuli haettua myös kouluun, mutta siitä teen varmaan oman postauksen, joten ei siitä sen enempää. Ja ihan hyviä vinkkejä tolla kurssilla on tullut myös siihen työnhakuun!
Sitten oikeaan aiheeseen, eli niihin kuviin. :)


1. Hiihtolomaa viettämässä kotikotona. 
2. Lomakaveri.
3. Naistenpäivän kukkia. :) 
4. Piti käydä myös Rukalla ajelemassa lomalla ja katselemassa mitä siellä näkyy. 


1. Siskolta saatu ihan supersöpö teekannu. :) 
2. Keväisiä sisustusostoksia. 
3. Ja kodin keväistämistä. 
4. Tein viime viikolla kunnon neljän päivän kevätsiivouksen ja samalla esimerkiksi keittiössä muuttui vähän järjestys. Nyt mulla on pieni kahvi- ja teenurkkaus. :) 


1. Sain ihania keltaisia tulppaaneita. :)
2. Itetehtyjä kanahampurilaisia. 
3. Viime viikonloppuna vietettiin poikaystävän synttäreitä vähän myöhässä ja tein brownie banoffee kakun. Laitan ohjeen varmaan jossain vaiheessa tänne blogiinkin. :) 
4. Naistenilta-tapahtumassa kauppakeskus Valkeassa viikko sitten.  

Millaisia viikonloppusuunnitelmia teillä on? :)
Mulla on ollut pari päivää vähän flunssainen olo, joten yritän nyt parannella sitä pysymällä kotona ja juomalla paljon teetä. Kouluhommia ainakin tiedossa ja illalla earth hour. 

Ihanaa lauantaita! 
♥ E

6 kommenttia:

  1. Toi teekannu on tosi ihana! Kiva postaus, tälläiset on kivoja :)

    http://millattt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja nam minkä näköisiä ruokia! Ruokakuvat pistää aina heti silmään kaikissa kollaaseissa :D
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Musta tuntuu, että nää mun life lately postaukset on aina täynnä ruokakuvia, haha. :D

      Poista
  3. Ihana postaus ja kauniita kuvia!!
    Mullaki alkaa kohta työt ja pääsykokeisiin lukeminen. Paljon tsemppiä urakkaan!! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Julia! :)
      Tsemppiä sulle myös työn aloitukseen & lukemiseen! ♥

      Poista