sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Crocheting

Hellou & ihanaa sunnuntaita!
Mites teidän viikonloppu on sujunut? Vietittekö jo nyt halloweenia? :)
Mä oon oikeastaan vain ollut kotona ja ottanut rennosti. Nukkunut pitkään ja virkannut. Oon selvästi jo hyvää vauhtia mummoutumassa, haha. :D Ulkona sataa lakkaamatta lunta/räntää, joten mihinkään ei oikein huvita lähteä, ellei halua kastua. 

Niin, oon viime aikoina taas innostunut virkkaamaan. Se on musta ihan kivaa ja helppoakin. Ja saa tehtyä itse vaikka mitä kivaa. Tällä viikolla oon saanut valmiiksi syksyisemmät pikkumatot makuuhuoneeseen ja eteiseen maton, joka mulla on ollut to do-listalla jo kesästä asti, mutta sen toteutuksessa on ollut vähän ongelmia. Oon onnistunut valitsemaan ohjeita, joita en oo jossain välissä enää osannut tulkita. :D 



 Näiden mattojen virkkausohjeen kehitin lähes kokonaan itse, sillä en löytänyt netistä mieleistä ohjetta. Alkuun katsoin vähän mallia yhdestä blogista lasinalusen ohjeesta. Ja loput sovelsin itse eikä se ollutkaan niin vaikeaa kuin aluksi kuvittelin. Vähän enemmän aikaavievää kyllä, kun piti kokeilla eri juttuja, kunnes oli tyytyväinen lopputulokseen.

Näistä matoista tuli mun mielestä aika kivoja, joten ajattelin, että ne ansaitsee oman postauksen täällä blogissakin. Seuraavana suunnitelmissa olisi virkata ainakin muutamia joululahjoja, sillä ajattelin tänä vuonna tehdä suurimman osan lahjoista itse. Ei niistä kuitenkaan sen enempää, jos vaikka joku lahjansaaja sattuu eksymään tänne. :) 




Mitäs mieltä oot matoista? Tykkäätkö sä virkata? 

Kivaa alkavaa viikkoa & marraskuuta! :) 

❤ E

6 kommenttia:

  1. Noista tuli kyllä tosi upeita! ♥ Mulla itellä ei pysy kiinnostus yllä, vaikka aloittaisin jonkun käsityön tekemisen ihan innolla.. En tiedä mistä tuo johtuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Lopputulos motivoi kun tietää että saa aikaan jotain kivaa, hehe. :D

      Poista
  2. Niinkun sanoinkin jo niin noi matot on aivan älyttömän söpöt! <3 Mä haluisin oppia virkkaamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      Suosittelen kokeilemaan, se ei oo niin vaikeaa kuin luulis. :)

      Poista