keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Vuoden ensimmäinen postaus

Heippa! 
Täällä sitä taas ollaan suunnittelemattoman ja hieman pitkäksi venähtäneen blogitauon jälkeen. Melkein kolmeen kuukauteen en ole avannut bloggeria enkä edes juuri lukenut muiden postauksia. Suunnitelmissa ei ollut pitää blogitaukoa, mutta niin kävi. Tuntuu että tarvitsin tauon, jotta saisin uutta energiaa ja inspiraatiota. 

Mun viime vuosi ei ollut mikään ihan paras ja ehkä myös jonkinlainen syysväsymys vaivasi eikä ollut oikein energiaa. Viime vuoden lopulla myös aloitin uudessa työssä eikä vapaa-aikaa ollut enää niin paljon kuin ennen, joten postailu jäi. Halusin olla loppuvuoden mahdollisimman rennosti ja yrittää olla stressaamatta mistään. Samalla tuli kokeiltua minkälaista elämä olisi ilman blogia, mutta ikävähän tätä harrastusta tuli ja nyt tuntui oikealta palata taas blogin pariin.


En malta odottaa, että pääsen kirjoittelemaan uusia postauksia ja kuvailemaan. Tämän postauksen halusin pitää lyhyenä. Olis kuitenkin kiva tietää myös, mitä teille kuuluu ja miten vuosi on alkanut? :) Ihanaa uutta vuotta!

Palaillaan! 
❤ E

6 kommenttia:

  1. Kiva kun tulit blogitauolta takaisin! :) Oon ihan varma että kaikki on kärsiny enemmän tai vähemmän syysväsymyksestä! Oon heti piristynyt kummasti kun vuosi vaihtui! :)
    Mä kirjoittelinkin blogiin eilen tän vuoden alusta plussia ja miinuksia! Onneksi plussia on enemmän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti jo tulla, kun tuntui että on ollut jo liian kauan pois. :D
      Niinpä, se on kyllä tosi yleistä.. Onneksi kevät lähestyy ja päivät pidentyy koko ajan! :)
      Kuulostaa kivalta postaukselta, pitää käydä lukemassa!

      Poista
  2. Mukavaa kuulla taas sinusta! Välillä on hyvä pitää taukoa myös rakkaasta harrastuksesta ja jatkaa sitten uusin voimin :) Mulla on ollu tosi stressaava alkuvuosi, koska menossa on lukion viimeinen jakso ennen lukulomaa. Koko ajan tulee uusia hommia ja tuleva luku-urakka mietityttää vähän väliä. Onneksi tämä on vain pari kuukautta elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe. :) Niinpä, on taas ihan uudella tavalla energiaa.
      Se on kyllä vähän stressaavaa aikaa, muistan hyvin omat kirjoitukset. Mutta kyllä siitä selviää ja uurastus palkitaan. Ja pari kuukautta menee tosi nopeasti! Tsemppiä luku-urakkaan! :)

      Poista
  3. Tauko blogista ja muutenkin blogien lukemisesta tekee välillä tosi hyvää :) Sen jälkeen on aina mukava palata bloggailun pariin uudella innolla ^^

    VastaaPoista