sunnuntai 6. elokuuta 2017

Life lately


1.-3. Kesälomareissulla Tuurissa ja Vaasassa muutama viikko sitten.
4. Kesäkukkia kotikotona. ♥ Lomareissun jälkeen lähdin muutamaksi päiväksi kotiin Kuusamoon. 


1. Daim lakritsi-jäätelö testissä, oli kyllä oikeastaan aika hyvää! 
2. Mökille ajaessa oli hieno auringonlasku. Se ei vain tallentunut kuvaan yhtä punaisena kuin miltä se oikeasti näytti.
3. Mökkikamu. ♥
4. Käytiin siskon kanssa vähän shoppailemassa Kuusamossa ja löysin alennuksesta kivan neuleen, jota olin katsonut jo kerran aiemmin, mutta se oli silloin vähän turhan kallis. Tälle tulee varmasti paljon käyttöä syksymmällä.


1.-3. Viime viikonloppuna käytiin pikkusiskon ja poikaystävän kanssa kuuntelemassa Qstock-esiintyjiä alueen ulkopuolella. Ilotulitus piti tietysti myös nähdä. :)


1. Oon käynyt elämäni aikana vaan muutaman kerran mäkkärissä ja tällä kertaa maistoin ekaa kertaa jääkahvia. :D  Oli oikeastaan aika hyvää.
2. Elokuvissa.
3. Aurinkoa ottamassa. Tällä viikolla sain viimein ihan kunnon rusketusrajatkin, jee. :D
4.Ja auringonlaskujen kuvailu jatkuu, hehe. 


1. Kesän uus lempparimekko! Oon etsinyt koko kesän jotain kivaa off shoulder-mekkoa, mutta vasta nyt löysin pari kivaa elloksen alesta. 
2. Zalandon alelöytöjä. Juu, tänä kesänä on tullut shoppailtua aika paljon alennusmyynneistä. :D Niistä tulossa postausta myöhemmin. 
4. Iltapiknikillä Ainolanpuistossa.


1. Vihdoin sain hankittua makuuhuoneen ikkunaan laskosverhon, josta olin haaveillut jo siitä asti kun  muutin tänne. Se näyttää ihan yhtä kivalta kuin kuvittelinkin. 
2.-3. Tällä viikolla tein kotona kunnon siivouksen ja ostin kukkia. Löysin ihania prinsessaliljoja.
4. Eilen sain kylään hyvän kaverin, jonka kanssa nähdään nykyään harmillisen vähän. Sen kunniaksi piti leipoa suklaapiirakkaa. :)  

Mitä kivaa te ootte puuhailleet viime aikoina? 
Kivaa viikonlopun jatkoa!

❤ E

9 kommenttia:

  1. Tuota daim-lakritsi-jäätelöö ois kiva testata, kuulostaa ainakin tosi hyvältä! Ihana kans tuo uus mekko ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, se oli aika jännän makuista. Melkein enemmän salmiakkia kuin lakritsia. :D
      Kiitos. :)

      Poista
  2. Daim-lakritsi kuulostaa herkulta! Nättejä tuo neule ja sun mekko 😊 Myös sun sisustus näyttää tosi kivalta, siitä ois kiva nähä vaikka postausta!

    https://saraoonav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Asuntopostauksen oon joku aika sitten tehnytkin, sen eri osat löytyy täältä :)
      https://homeandstylebye.blogspot.fi/search/label/asuntopostaus

      Poista
  3. Daim jäätelö on parasta! Tosta lakritsisesta en kyllä ehkä pitäis. Mutta ihania kuvia ja kaunis toi mekko. ♥ Ite oon vaan käynyt töissä ja valmistautunut henkisesti ens viikolla alkavaan kouluun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. :p
      Kiitti. :) Loma onkin kyllä mennyt tosi nopeasti ja tuntuu oudolta, että koulut alkaa jo ihan kohta.

      Poista
  4. Mun on ehdottomasti pakko kokeilla tota Daim jäätelöä! :D Oliko toi Baby driver muuten hyvä? Mietittiin kaverin kanssa, että jos mentäisiin katsomaan se jossain vaiheessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! :D
      Oli se ihan hyvä, välillä ehkä vähän hurja. :D

      Poista
  5. Toi on niin ihana tuo sun uusi mekko! Sopii sulle tosi hyvin😍

    VastaaPoista