Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Sitruunapiirakka

Pari viikkoa sitten päädyin ekaa kertaa kokeilemaan sitruunapiirakan leipomista. Löysin Valion sivulta helpon ja yksinkertaisen ohjeen, jota kuitenkin päädyin vielä tuostakin hieman soveltamaan ja laittamaan täytteen suoraan sitruunatahnapurkista. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Piirakka oli aika hyvää. Yhtä aikaa raikasta ja makeaa. Sopii hyvin vappuun. Jos sulla on ideana leipoa jotain vapuksi, niin tässäpä yksi hyvä ohje. :)

Sitruunapiirakka 

Pohja: 
100g margariinia/voita
 ½  dl sokeria
1 muna 
1 dl perunajauhoja
1 ½  dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte: 
valmista sitruunatahnaa (n. ½ - 1 prk) 

Marenki: 
3 valkuaista
1 dl tomusokeria


1. Valmista pohja. Vatkaa margariini/voi ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää samalla koko ajan sekoittaen. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. 
2. Paista 200 asteessa 10 minuuttia.
3. Tässä vaiheessa voit valmistaa marengin vaahdottamalla valkuaiset ja tomusokerin kovaksi vaahdoksi.
3. Lisää sitruunatahnapohjan päälle ja paista 5 minuuttia. 
4. Levitä marenki piirakan päälle ja paista vielä n. 8 minuuttia tai kunnes marenki on saanut hieman väriä. 
5. Anna jäähtyä hetki & herkuttele! 

Hauskaa Vappua! 

 ❤ E

lauantai 6. toukokuuta 2017

Vappukakku

Viime viikolla halusin leipoa kakun vapun kunniaksi. En oo koskaan ennen käyttänyt leivonnassa liivatetta, mutta nyt päätin kokeilla. Kokeiluun päätyi Kinuskikissan sektorikakku. Vähän taas sovelsin ohjetta ja tein pohjan piparien sijaan digestive-kekseistä. 

Ostin kauhean säkin karkkia, mutta ne eivät ois riittäneet sektoreihin, sillä käytin hieman isompaa vuokaa kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten sovelsin vähän ja kehittelin erilaisen koristelun. Siksipä vappukakku sopii paremmin tämän kakun nimeksi. Tää oli kyllä tosi hyvää ja maistui hyvin kaikille, jotka kakkua maistoivat. :)


Vappukakku 

Pohja: 
300g digestive-keksejä
125g margariinia 

Valkosuklaa-vaniljatäyte:
6 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
500g vaniljavanukasta
250g valkosuklaata
¾ dl vettä 

Kuorrute:
erilaisia karkkeja
(jos haluaa kakusta vähemmän makean, kannattaa kokeilla marjoja) 


1. Vuoraa itsepohjavuoan pohja leivinpaperilla. Suojaa myös sisäreuna leivinpaperisuikaleilla, jotta kakun irrottaminen vuoasta on helpompaa. 
2. Murskaa keksit. Sulata margariini ja sekoita joukkoon keksinmurut. Painele seos vuoan pohjalle ja halutessasi myös reunoille. 
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vispikerma ja sekoita joukkoon vanukas. Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa. Sekoita suklaasula täytevaahtoon. 
4. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Sulata siihen liivatteet. Lisää liivatevesi ohuena nauhana huolellisesti sekoittaen täytteeseen. 
5. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa kolme tuntia. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. 
6. Koristele & herkuttele! :) 

 ❤ E

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Vappu 2017

Hellou pitkästä aikaa! ♥
Mitäs teille kuuluu? Mulla on nyt alkanut ihan kunnolla pääsykokeisiin luku-urakka, joten täällä blogin puolella tulee valitettavasti olemaan vähän hiljaisempaa kesäkuun alkupuolelle asti. Toivottavasti jaksatte silti pysyä kuulolla, yritän parhaani mukaan välillä jotain ehtiä kirjoittelemaan. Mutta en ota siitä mitään ylimääräistä stressiä, kun tää on kuitenkin harrastus. :) 

Viikonloppuna pidin tietysti vapun kunniaksi hieman lomaa opiskelusta. Ja mulla olisikin teille nyt hieman vapputunnelmia jaettavana. Oon jotenkin aina ollut tosi innoissani vapusta. Se tulee kyllä juhlapäivistä hyvänä kakkosena heti joulun jälkeen. Musta on niin kiva, kun on kevät, ihmiset kulkee iloisina vappuasuissaan ja voi koristella kodin ihan överi värikkääksi. Kiva, että vuodessa on ainakin yks päivä, jolloin kaikkea ei tarvi ottaa vakavasti. :) 









Vappuaattona täällä oli aika huono sää, joten päädyttiin poikaystävän kanssa pitämään vappupiknik sisällä. Mutta ihan yhtä kiva se oli siltikin! ♥ Illalla kävästiin keskustassa katselemassa vappumeininkejä, mutta aika pian lähdettiin takaisin sisälle räntäsadetta piiloon. Vappupäivänä ilma oli onneksi parempi, joten päästiin käymään vapputorilla ja kävelyllä lakkeja ulkoiluttamassa. Aloitettiin myös jäätelökausi ja ostettiin kesän ekat jäätelötötteröt, vaikka sen jälkeen tietysti tulikin ihan hirveän kylmä. :D
 








Tein myös vappukakun, joka onnistui tosi hyvin, vaikka se olikin mun ensimmäinen kakku ikinä, johon käytin liivatetta. Tuota pitää kyllä tehdä joskus uudestaankin. 
Lisäksi käytin eka kertaa ihanaa hattaran vaaleanpunaista mekkoa, jonka löysin vasta Nellyn alesta! ♥ Mulle on tullut tavaksi ostaa joka vappu joku uusi värikäs kevätmekko, vaikka kaapista kyllä löytyisi valmiiksikin mekkoja.. Ja ylioppilaslakin lisäksi ehdin käyttämään myös lakettia. Mulla on tullut perinne käyttää sitä vappuaattona, ja vappupäivänä taas lakkia, haha.



Miten teidän vapun juhlinta sujui? Oliko kiva vappu? :)
❤ E