Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. elokuuta 2018

Kesän ostoksia, osa 1

Pitkästä aikaa ostospostausta. En oo tehnyt ostospostausta kuin viimeksi toukokuun ostoksista, joten ajattelin nyt esitellä kesän aikana löytyneitä juttuja. Ostoksia on kertynyt jonkun verran, joten toivottavasti muistin kuvata kaikki! Päätin jakaa ostokset kahteen postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa on nyt kosmetiikka- ja sisustusostokset. :) 


Oriflamelle on tullut tehtyä kesän aikana kaksi tilausta. Tässä ensimmäisen tilauksen ostokset. Näistä vasta päivävoide ja kasvosienet ovat päässeet käyttöön, jalka- ja käsivoide odottavat vielä kaapissa avattujen purkkien tyhjentymistä. Tuo aprikoosin tuoksuinen kosteuttava päivävoide on aivan ihana ja ollut mulla päivittäisessä käytössä koko kesän ajan. 


Toisessa tilauksessa tilasin multa loppuneet Love Nature-sarjan kaura kasvojen puhdistustuotteet, Eclat Femme Weekend-vartalovoiteen (tuoksun tilasin aiemmin keväällä eikä tätä vielä silloin ollut) ja uuden Friends World for Her-tuoksun, sillä se oli hyvässä tarjouksessa ja vaikutti hyväntuoksuiselta kuvaston pienestä tuoksunäytteestä. Tuoksu osoittautuikin ihanan raikkaaksi kukkaishedelmäiseksi kesätuoksuksi!


Sitten ostoksia, joista oon tosi innoissani! Löysin vasta ilmeisesti melko uuden female.fi verkkokaupan ja päädyin tilaamaan sieltä Victoria's Secretin tuotteita, sillä ne olivat tosi edullisia. Vain 3,90€/kpl ja lisäksi hinnasta sai vielä alennuskoodilla -20% pois. En oo juuri käyttänyt VS:n tuotteita, niin nyt on kiva päästä testailemaan! Muistan, että joskus kun olin yläasteella/lukiossa tytöillä oli kauhea Victoria's Secret buumi, mutta mä käytin silloin eri tuoksuja ja vielä silloin näitä saikin huonosti ostettua Suomesta. :D Ainakin nämä tuoksut vaikuttaa ihanilta, vaikka vielä en oo näitäkään päässyt kunnolla testailemaan. 

Tehtiin myös siskon kanssa vasta tilaus Matsmartiin ja tilasin sieltä ruokajuttujen lisäksi ACO:n White flowers-sarjan suihku- ja vartalovoiteet. ACO:n tuotteita en oo myöskään ennen käyttänyt, joten näiden testailua odotan myös innolla.


Joskus keväällä ostin ensimmäisen kerran Garnierin oat cream delicacy-vartalovoidetta ja rakastuin sen tuoksuun ihan täysin. Voisin vain nuuhkia sitä koko ajan. Innostuin siitä vielä vähän lisää, kun poikaystäväkin kertoi tykkäävänsä tuoksusta, haha! :D Käytin vartalovoidetta jo purkillisen, joten oon kesän aikana hankkinut voidetta isomman säästöpakkauksen sekä myös samaa sarjaa olevan paksumman yleisvoiteen ja suihkugeelin, jotka molemmat on ilmeisesti uutuuksia. Nämä onkin olleet mulla käytössä jo jonkun aikaa. ♥ Kävin vasta äitin ja siskon kanssa shoppailemassa ja löydettiin yhdestä sisustuskaupasta pyykkietikkaa, jossa on muuten ihan sama tuoksu kuin noissa Garnierin tuotteissa! 


Olin vasta perheen kanssa kesälomalla Kalajoella ja käytiin samalla shoppailemassa Ylivieskan Kärkkäisellä, sillä ei oltu vielä koskaan käyty siellä. En kuitenkaan löytänyt sieltä juuri mitään ostoksia, paitsi kuvassa olevan pitsitabletin + tuikkuja ja pari sävyteshampoota, mutta niistä en ottanut kuvaa. Iittalan kastehelmi kynttilälyhty välivärissä löytyi Kalajoen Iittala Outletista ja sydän tuikkukuppi on täältä Oulusta Kaunis Koti Wilhelmiina sisustusliikkeestä. 


Tän kuvan jutut on myös mun kesän lemppariostoksia! Oon haaveillut pienestä lasisesta kakkukuvusta ja kuvan yksilö tuli mua vastaan Sokoksen alennusmyynneissä alkukesästä, kun oltiin poikaystävän kanssa pyörimässä Sokoksella. Hintaa oli vain 5€, joten se lähti tottakai mukaan sillä nämä on usein melko kalliita. Tarvin kakkukuvulle vielä jonkun kivan paikan ja tarjotin löytyi Kärkkäiseltä sen kaveriksi. Tuikkukuppi löytyi Finnmarista ja näyttää musta tosi kivalta kun siinä polttaa kynttilää, joten oon ostanut näitä jo yhteensä kolme. :D Kaksi muuta ovat makuuhuoneessa yöpöydillä. 

Mitäs tykkäät ostoksista? Ootko sä tehnyt hyviä löytöjä kesän alennusmyynneistä? 

Seuraavassa postauksessa on tulossa esittelyyn kesän vaate- ja asusteostokset, joten jos tykkäät ostospostauksista niin pysy kuulolla. :) 

❤ E

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kevättä kotiin

Tällä kertaa päätin tehdä vähän erilaisen ostospostauksen. Tarkoitus oli yrittää olla shoppailematta maaliskuussa, mutta aina sitä onnistuu löytämään jotain, mitä ei voi jättää kauppaan, haha. :D Esittelen tässä postauksessa vain viimeisimpiä sisustusostoksia. Maaliskuussa tuli shoppailtua netistä myös muutama keväinen vaate sekä kevätkengät ja laukku, mutta teen joskus myöhemmin ihan oman postauksen vaatekaapin keväthankinnoille. :) 


Nämä kivat Riviera Maisonin jutut löysin, kun käytiin äidin kanssa uudessa Kaunis koti Wilhelmiina-nimisessä sisustuskaupassa. Oikeastaan äiti ostikin nämä mulle. :) 


Puuvillan tuoksuisen kynttilän löysin Jyskistä ja pöytätabletit Indiskan alennusmyynnistä. Nuo pöytäliinat on musta tosi kivan näköisiä. :D Toisen laitoin eteiseen ja toisen olohuoneeseen lipaston päälle. Vähän vaihtelua pitsiliinoihin, joita yleensä pidän.


Tämä kukallinen pääsiäismuna on myös Indiskasta. Katsoin tätä kerran, mutta en raaskinut silloin ostaa. Toivoin, että nämä menisivät joskus alennukseen ja seuraavan kerran Indiskan ohi kävellessä siellä olikin pääsiäiskoristeet alennuksessa puoleen hintaan. :D Pitihän mun sitten käydä tämä ostamassa.


Sitten Sokoksen 3+1-päivien ostoksia. Mitään isompaa mulla ei sieltä ollut tarkoitus ostaa ja hyvin onnistuinkin tässä päätöksessä. Lähinnä ruokaa ja muutaman tarpeellisen ihonhoitotuotteen kävin ostamassa. Muutama heräteostos tarttui kuitenkin mukaan ja ne löytyy tästä postauksesta. :D Tämä teepurkki oli jotenkin söpö ja myös sen sisällä oleva tee oli ihanaa!


Lautasliinoja tarvitsee aina ja niitä on kiva vaihdella lautasliinatelineeseen. Yleensä ostan vain isoja liinoja, mutta nyt ostin myös kahviliinat. Sitten ostin myös kilon lakupussin, sillä hintaa oli vain kolme euroa. Tarkoituksena oli laittaa nämä sisustukseen. 


Päädyinkin ostamaan Prismasta jalallisen lasikulhon, johon lakut pääsivät koristeeksi. Saa nähdä kauanko ne säilyvät tuossa ennen kuin päätyvät parempiin suihin. :D 


Mitä tykkäät ostoksista? Kävitkö ostoksilla 3+1-päivillä? :)

❤ E

tiistai 20. helmikuuta 2018

Päivitetty asuntopostaus: Makuuhuone

Alkaa olla jo vuosi aikaa siitä, kun tein viimeksi asuntopostauksen. Oon mietiskellyt, että olisi kiva tehdä postauksesta päivitetty versio, sillä sisustusta tulee kuitenkin aina muutettua jonkun verran. Viime viikonloppuna mulla oli siivouspäivä ja oli myös aurinkoinen sää, joten päätin samalla ottaa hieman kuvia blogia varten.

Toteutan tämän postauksen taas kolmessa osassa ja aiemman postauksen tapaan postauksen ensimmäisessä osassa on esittelyssä makuuhuone.


Mitään ihan hirveitä muutoksia täällä ei ole tapahtunut, mutta esimerkiksi huoneen värimaailma on muuttunut vielä hempeämpään suuntaan ja oon hankkinut sängylle uudet tyynyt ja viltin. Lisäksi oon löytänyt unisiepparin unia vartioimaan ja laskosverhon, josta oon haaveillut. Matot oon ehtinyt virkkaamaan uudestaan pienemmän kokoisiksi ja kaverin piirtämä kuva Mindistä ja musta on saanut kehykset. Pöydältä oon vähän vähentänyt tavaraa (koruja yms.), niin kivat tavarat pääsevät paremmin esille. Nykyään ostan usein myös makuuhuoneeseen kukkia. :D


















Jos kiinnostaa nähdä miltä huoneessa näytti vuosi sitten, pääset kurkkaamaan sen täältä.

Mitä tykkäät huoneen päivitetystä sisustuksesta? Löytyykö sun blogista asuntopostauksia? :)

❤ E

maanantai 12. helmikuuta 2018

2-vuotias blogi & mitä olen oppinut bloggaamisesta parin vuoden aikana?

Eilen tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun perustin tämän blogin. Kylläpä aika kuluu nopeaa. Blogin tarina alkoi vuoden 2016 alussa, kun olin vasta valmistunut kosmetologiksi ja vietin aika tylsiä hetkiä täällä Oulussa, kun mulla ei ollut töitä eikä paljoa tuttujakaan, joiden kanssa viettää aikaa. Halusin keksiä jonkun kivan harrastuksen, jotta olisi jotain tekemistä. Kiinnostuin bloggaamisesta, sillä siinä yhdistyi kaksi mua kiinnostavaa asiaa, kirjoittaminen ja valokuvaaminen. Ajattelin, että voisin tehdä myös ihonhoitoon ja meikkaamiseen liittyviä postauksia ja näin ylläpitää ammattitaitoa, jos en löytäisi heti oman alan töitä.


Jonkun aikaa mietiskelin ajatusta päässäni, kunnes sitten päätin rohkaistua blogin perustamaan. Joskus yläaste/lukioikäisenä mulla oli myös vähän aikaa blogi, joten olihan mulla siitä jo vähän kokemusta. Tätä blogia perustaessa en ollut varma, kauan tätä innostusta tulisi kestämään. Oon onnellinen, että päätin aloittaa bloggaamisen uudelleen, sillä tää on ehkä kivoin harrastus, mitä mulla on ollut. Tähän voin yhdistää kaikki muutkin harrastukset ja mua kiinnostavat asiat, joten tää on kyllä ihan mun juttu.


Näiden kahden vuoden aikana oon välillä pitänyt pieniä taukoja bloggaamisesta, kun elämässä on tapahtunut milloin mitäkin. Kuitenkin innostus bloggaamiseen on säilynyt ja oon aina palannut tänne höpöttelemään. Uskon, että tulevaisuudessakin tuun kirjoittelemaan tänne vielä pitkään. Suuri kiitos tästä kuuluu tietysti myös teille blogin lukijoille, kun jaksatte lukea mun höpötyksiä ja piristätte mua ihanilla kommenteilla. Sen lisäksi teidän blogeista saa inspiraatiota postauksiin, jos pää tuntuu ihan tyhjältä.


Halusin keksiä näiden blogin synttäreiden kunniaksi jonkun hieman erikoisemman postauksen ja päädyin mietiskelemään, mitä bloggaaminen on opettanut mulle näiden kahden vuoden aikana. Tässäpä kymmenen asiaa, joita oon oppinut parin kuluneen blogivuoden aikana. :)

• Bloggaaminen on kiva harrastus, jos tykkää kirjoittaa ja valokuvata.

• Blogin pitäminen vie yllättävän paljon aikaa, sillä siihen kuuluu niin paljon erilaisia juttuja. Postausaiheiden keksimistä, valokuvaamista, postausten kirjoittamista, ulkoasun muokkaamista ja tietysti blogin mainostamista.

• Kannattaa miettiä tarkkaan, mitä blogissaan julkaisee, sillä mitään nettiin julkaistua ei saa kovin helposti poistettua. Esimerkiksi kaikki blogissa julkaistut kuvat löytyy googlesta. Mä kirjoitan blogissa melko pintapuolisesti elämästäni enkä paljasta mitään liian henkilökohtaisia asioita. En myöskään julkaise täällä kenenkään läheisten nimiä, vaan puhun mielummin vain yleisesti poikaystävästä, perheestä ja kavereista.

• Blogin myötä oon oppinut ottamaan parempia kuvia. Lisäksi tässä kehittyy myös kirjoittamisessa. Oon hirveän kriittinen kirjoittamieni postausten suhteen ja luen ne aina monta kertaa läpi ennen kuin julkaisen.


• Edellä mainittujen kahden asian lisäksi oon oppinut vähän koodaamaan. En osaa vielä itse mitään koodeja keksiä, mutta osaan lisätä blogiin valmiita koodeja, joilla saa muokattua blogin ulkoasua ja muokata niiden säädöt omaan blogiin sopiviksi. Blogin bannerin vasemmalla puolella näkyvää sinistä viivaa en oo kyllä vieläkään onnistunut poistamaan, haha. :D


• Omaa blogiaan ei kannata verrata muiden blogeihin, sillä muuten saattaa kadottaa innostuksen koko bloggaamiseen. Jokaisella on oma tyyli bloggaamisen suhteen ja siitä kannattaa pitää kiinni, jotta blogista ei katoa persoonallisuus.

• Bloggaamisesta ei kannata ottaa turhaa stressiä, sillä se on kuitenkin vain harrastus. Maailma ei kaadu siihen, ettei ehdi julkaista postausta juuri sinä päivänä kuin olisi halunnut.

• Syksyllä ja talvella bloggaaminen on vähän ärsyttävää, sillä päivisin on niin vähän valoisaa aikaa, että kuvien ottaminen on melkein mahdotonta. Usein pitää tehdä erilaisia valovirityksiä, jotta saa kuviin tarpeeksi kirkkautta.

• Ei kannata kadehtia kenenkään bloggaajan elämää, sillä yleensä blogiin kirjoitellaan elämän mukavista asioista eikä niistä negatiivisista. Toisin sanoen vaikka jonkun elämä blogista käsin näyttäisi täydelliseltä, se tuskin on yhtään kummempaa kuin sunkaan elämä. Meillä jokaisella on omat ongelmamme, niitä ei vain halua kertoa koko maailmalle.

• Blogin kautta voi löytää kivoja ja samantyylisiä ihmisiä kuin itse on. Oon kuulunut nyt noin vuoden verran bloggaajien WhatsApp-ryhmään ja tutustunut sitä kautta moniin kivoihin bloggaaja-tyttöihin.



Mitä bloggaaminen on opettanut sulle? Voitko samaistua näihin samoihin faktoihin? :)

❤ E

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Crocheting

Hellou & ihanaa sunnuntaita!
Mites teidän viikonloppu on sujunut? Vietittekö jo nyt halloweenia? :)
Mä oon oikeastaan vain ollut kotona ja ottanut rennosti. Nukkunut pitkään ja virkannut. Oon selvästi jo hyvää vauhtia mummoutumassa, haha. :D Ulkona sataa lakkaamatta lunta/räntää, joten mihinkään ei oikein huvita lähteä, ellei halua kastua. 

Niin, oon viime aikoina taas innostunut virkkaamaan. Se on musta ihan kivaa ja helppoakin. Ja saa tehtyä itse vaikka mitä kivaa. Tällä viikolla oon saanut valmiiksi syksyisemmät pikkumatot makuuhuoneeseen ja eteiseen maton, joka mulla on ollut to do-listalla jo kesästä asti, mutta sen toteutuksessa on ollut vähän ongelmia. Oon onnistunut valitsemaan ohjeita, joita en oo jossain välissä enää osannut tulkita. :D 



 Näiden mattojen virkkausohjeen kehitin lähes kokonaan itse, sillä en löytänyt netistä mieleistä ohjetta. Alkuun katsoin vähän mallia yhdestä blogista lasinalusen ohjeesta. Ja loput sovelsin itse eikä se ollutkaan niin vaikeaa kuin aluksi kuvittelin. Vähän enemmän aikaavievää kyllä, kun piti kokeilla eri juttuja, kunnes oli tyytyväinen lopputulokseen.

Näistä matoista tuli mun mielestä aika kivoja, joten ajattelin, että ne ansaitsee oman postauksen täällä blogissakin. Seuraavana suunnitelmissa olisi virkata ainakin muutamia joululahjoja, sillä ajattelin tänä vuonna tehdä suurimman osan lahjoista itse. Ei niistä kuitenkaan sen enempää, jos vaikka joku lahjansaaja sattuu eksymään tänne. :) 




Mitäs mieltä oot matoista? Tykkäätkö sä virkata? 

Kivaa alkavaa viikkoa & marraskuuta! :) 

❤ E

tiistai 19. syyskuuta 2017

Autumn to do-list

Moikka! 
Vihdoin mäkin ehdin taas tulla postailemaan. Vaikka eihän tässä ole kuin reilu viikko kulunut viime postauksesta, mutta se tuntuu pitkältä ajalta. Musta tuntuu, että viime aikoina mulla on ollut hirveästi kaikkea tekemistä. :D 

Kesän alussa tein tänne blogiin summer to do-listin ja se oli kiva postaus toteuttaa, joten ajattelin tehdä saman nyt myös syksystä. Oon tälläkin hetkellä täällä ihan syystunnelmissa. Istun sohvalla kirjoittelemassa tätä postausta vilttiin kietoutuneena ja teemuki vieressä, mutta silti mua palelee. :D  

Mun oli tarkoitus esitellä teille mun kodin syyssisustusta myös ja tän postauksen kuvia miettiessä huomasin, että nehän sopii tähän hyvin. Nyt itse aiheeseen, tällaisia suunnitelmia mulla on tälle syksylle. Osan näistä oon kyllä jo ehtinyt tehdäkin, mutta laitoin ne silti listaan. :) 



♥ Paluu terveellisempään elämään 
Mulle tää tarkoittaa lähinnä sitä, että nyt kesän jälkeen alan mennä aikaisemmin nukkumaan ja herään aikaisemmin, syön terveellisemmin ja liikun enemmän, esimerkiksi salilla voisi taas alkaa käymään useammin.

♥ Etsi uusi edullinen & kiva kuntosali
Mitä tohon aiempaan kohtaan tulee - syy siihen, etten ole viime aikoina käynyt juuri ollenkaan salilla on se, että kävin ennen kaupungin kuntosaleilla, mutta nyt kun olen osa-aikatyössä en saa enää lipuista alennusta ja oon tullut siihen tulokseen, että joku kuukausimaksullinen salli voisi tulla halvemmaksi. Siellä vois käydäkin niin usein kuin ehtii ja jaksaa.



♥ Sisusta koti syksyiseksi 
Tän oon oikeastaan jo tehnytkin! Kotiin on ilmestynyt syksyisempiä värejä, enemmän tyynyjä ja vilttejä, kynttilöitä ja sisustusvaloja. 

♥ Polta paljon kynttilöitä 
Kynttilät on yks parhaita asioita syksyssä. Niistä tulee niin kiva tunnelma. ♥



 ♥ Pukeudu syksyisiin asuihin & etsi uudet syysnilkkurit
Kesän jälkeen on ihanaa taas ottaa kaapista esiin kaikki lämpimät neuleet, neuletakit, flanellipaidat & huivit yms. Ja voin taas pukeutua mun syksyn lemppariväriin viininpunaiseen!

Tykkään hirveästi mun tän hetkisistä syysnilkkureista, mutta ne alkaa pian olla melkein loppuunkäytetyt ja oonkin nyt kuumeisesti etsinyt samantapaisia uusia, sillä ne on ihan parhaat. Zalandolta löysin jo yhdet kivat, mutta saa nähdä onko ne mun lopullinen valinta. Hetken aikaa ajattelin vielä yrittää pärjätä ballerinoilla ja tennareilla. En oo vielä valmis jättämään niille hyvästejä. :D

 ♥ Syyshiukset 
Tämä oli siis to do-listalla, mutta nyt se on jo toteutettu, sillä viime viikolla pääsin hiusmalliksi KCprofessionalille. :D




♥ Etsi töitä/hae kouluun 
Viimeaikoina oon lähettänyt paljon työhakemuksia, sillä mulla on nyt aika vähän töitä ja oishan niitä kiva saada lisää. Oon myös vähän pohtinut opiskelemaan hakemista, mutta vielä on huomiseen aikaa miettiä vaihtoehtoja. 

♥ Leivo syksyisiä herkkuja
Omena- ja mustikkapiirakkaa oon jo ehtinyt leipoa, mutta jotain uusia reseptejä olisi myös kiva testata.




♥ Syysretki 
Pari viikkoa sitten käytiin poikaystävän kanssa Nallikarilla grillailemassa, mikä oli jo vähän meidän syysretki, mutta ehkäpä jollain toisella retkellä olis myös kiva käydä vielä tän syksyn aikana. 

♥ Käy marjassa 
Ensi viikonloppuna olisi suunnitelmissa mennä käymään vanhempien luona Kuusamossa ja samalla käydä myös mökillä poimimassa ainakin puolukoita. 




♥ Kudo jättipeitto 
Mulla on vielä vähän kesken matto, jota oon virkannut eteiseen. Kunhan saan sen valmiiksi voisi seuraavana projektina olla jättipeiton kudonta. Oon haaveillut sellaisesta jo viime talvesta asti!

♥ Halloween-juhlat 
Viime vuonna pidin ekaa kertaa halloween-juhlat ja se oli kyllä hauskaa, joten se voisi olla kiva idea myös tänä syksynä. :) 

Millaisia syyssuunnitelmia teillä on? 

❤ E

tiistai 5. syyskuuta 2017

Sisustuslöytöjä ♥

Tiedättekö sen tunteen, kun syksy alkaa tulla ja sen mukana tulee myös sisustuskuume? :D Mä tykkään kyllä muutenkin tosi paljon sisustaa, mutta erityisesti syksyllä kun kesän jälkeen alkaa taas viettää enemmän aikaa kotona, haluaa kodista tehdä vielä entistä mukavamman ja viihtyisämmän. Kynttilöiden, sisustusvalojen, tyynyjen ja peittojen määrä lisääntyy. :) 

Mulla tää joka syksyinen villitys on jo alkanut ja oon jo ehtinyt vaihtaa sisustukseen syksyisempiä värejä ja alkanut polttamaan kynttilöitä iltaisin lähes joka huoneessa. ♥ Oon myös ehtinyt shoppailemaan uusia sisustusjuttuja Kärkkäiseltä ja Jotexilta. Sekä Jyskistä eilen, kun vietittiin poikaystävän viimeistä kesälomapäivää Ideaparkilla shoppaillen. :) 

Mun kodin syyssisustuksesta en oo vielä ehtinyt ottaa kuvia, mutta kurkataanpa vähän Kärkkäisen ostoksiin, jotka on mun mielestä aika kivoja. :) 


Halusin makuuhuoneen koristetyynyihin vähän lisää väriä ja ihastuin näihin Vallilan tyynynpäällisiin. Nämä olivat sopivasti alennuksessa ja yhdellä päällisellä oli hintaa 6,90€. Nämä on hauskat myös siitä, että jos samat kuvat alkaa kyllästyttää voi tyynyt kääntää toisinpäin, sillä toisella puolella on eri kuvat. :) 


 En viitsinyt tilata vain pelkkiä tyynynpäällisiä, joten katselin myös samalla löytäisinkö mitään muita kivoja juttuja. Tämä iso lasipurkki oli alennuksessa ja maksoi vain 3,50€. Tälle löytyi paikka olohuoneen lipaston päältä. Täytin sen vaahtokarkeilla ja lisäsin vielä rusettinauhan, niin se näyttää aika söpöltä, eikö vaan?


Lisäksi löysin pienen ja söpön ruusuntuoksuisen kynttilän lasipurkissa. Tämä pääsi koristamaan makuuhuonetta. :)


 + Pitää vielä esitellä unisieppari, jonka äiti osti mulle täältä Oulusta Majashop nimisestä sisustusliikkeestä, tää on aivan ihana. ♥ 


Tää nurkkaus makuuhuoneesta on kyllä tällä hetkellä ihan mun lempparipaikka kotona. ♥

Ootteko te vielä siirtyneet syksyisempään sisustukseen tai tehneet viime aikoina mitään kivoja sisustuslöytöjä? 

❤ E

torstai 20. huhtikuuta 2017

Asuntopostaus, osa 3: Olohuone

Asuntopostauksen viimeinen osa vuorossa. Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä esittelyssä olohuone. Musta tää olohuone on kiva huone, sillä se on melko iso ja oleskeluun on siten paljon tilaa. Osa olohuoneesta mulla on myös ns. ruokailutilana, sillä eihän tuonne keittiöön ruokapöytä mahtuisi millään. :)
Ennen mun kevätsisustuksessa oli mintunvihreän ja vaaleanpunaisen sävyjä, mutta tänä keväänä lisäsin niiden kaveriksi myös vähän vihreää. Se on kivan pirteä väri.







Onko teillä tapana vaihdella sisustusta vuodenaikojen mukaan?
Mitä värejä teidän kevätsisustuksesta löytyy? 

❤ E