lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kesälomareissun ostokset

Päätettiin viime viikolla veljen kanssa, että lähdetään tällä viikolla käymään pieni reissu jossakin päin Suomea. Ei oltu koskaan käyty Tuurin kyläkaupassa, mutta monesti on puhuttu, että siellä pitäisi kyllä joskus lähteä käymään. Joten matkakohdetta ei ollut vaikea päättää. :D 

Keskiviikko aamuna lähdettiin kohti Tuuria ja joskus iltapäivällä oltiin perillä. Paikan päällä meni useampi tunti shoppaillessa ja ihmetellessä kaikkea. Tuurista jatkettiin matkaa Vaasaan, jossa oltiin yksi yö hotellissa. Torstaina päivällä käytiin vielä vähän ajelemassa ja katselemassa muutamaa paikkaa Vaasassa ennen kuin lähdettiin paluumatkalle. 

Mulla ei oikeastaan ollut tarkoituksena shoppailla reissulla paljoa. Shoppailun lisäksi kiinnosti myös nähdä, miltä kyläkaupassa oikein näyttää kun oli nähnyt sen vain tv:ssä. Ja olihan se aivan yhtä valtava ja hieno kuin tv:stä näkynyt ohjelma on antanut ymmärtää. :D 

Onnistuin pitämään hyvin mun shoppailulupauksen, sillä kaupassa oli niin paljon tavaraa, että en millään osannut päättää mitä oikein haluaisin ostaa. Enkä halunnut ostaa mitään turhaakaan. Lisäksi halusin ostaa myös tuliaisia, enkä tuhlata kaikkia rahoja vain omiin ostoksiin. Löysin kuitenkin muutaman kivan (ja halvan :D) jutun myös itselle ja halusin tulla esittelemään ne tänne. :) 


meikkivoide 8,90, kynsilakat 1,50/kpl


huulivoide 1, kasvovoide 5,90



pöytätabletti 2,50, tee 1,99

Reissun aikana tuli otettua jonkun verran myös muita kuvia ja niistä teen varmaan vielä oman postauksen, kunhan saan osan kuvista veljen kännykästä. :D 

Ootteko koskaan käyneet Tuurin kyläkaupassa ja mitä tykkäsitte paikasta? :) 

Kivaa viikonloppua!

❤ E

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Life lately


1. Aurinkoisen kesäpäivän viettoa. Näitä aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä ei oo kyllä ihan liikaa tänä kesänä ollu. Lisää niitä, kiitos! :)
2. Salaattia juhannuksen jämistä. 
3. Ostoksia. En oo pitkään aikaan tehnyt ostospostauksia, joten pitäisikin tehdä postaus koko kevään ja kesän ostoksista. 
4. Aika monta auringonlaskua on tullut tänä kesänä kuvattua. Mutta tää on kyllä mun lempparikuva tähän mennessä. ♥


1. Sain työvaatteet ja vähän nauratti, miten iso tuo liivi mulle olikaan. :D 
2. Uuden eteisen maton virkkausta. 
3. Torilla oli viime viikolla jotain ulkomaalaisia kojuja ja tää käsintehtyjen suklaiden koju näytti niin söpöltä! 
4. Kynttilöitä sadepäivän piristyksenä. 


 1.-4. Käytiin viime viikon sunnuntaina testaamassa Sokosen kahvilan herkkupuffet poikaystävän kanssa. Siihen kuului ihan hirveästi kaikenlaisia suolaisia ja makeita herkkuja. Tää kyllä ylitti odotukset, paljon vähemmänkin herkkuja olisi riittänyt. :D Mutta ainakin maha tuli täyteen, samoin herkkukiintiö. Käytiin täällä joskus puolen päivän aikaan ja ihan hyvin jaksoi iltaan asti olla syömättä, haha. :D 
Varsinkin nuo gelatot mitä vähän oikeassa alakulmassa näkyy, olivat aivan huippuja.


1.-2. Viime viikonloppuun kuului myös itetehtyjä pulled chicken bageleita ja bataattiranskalaisia sekä torinrannassa istuskelua. 
3.-4. Tänä viikonloppuna käytiin kuuntelemassa Rotuaaripiknikin esiintyjiä alueen ulkopuolella. Ja pitihän mun myös käydä ottamassa Juha Tapion kanssa kuva. :) 

Miten teillä on mennyt heinäkuun eka viikot? Mitä kivaa ootte puuhailleet? 
Aurinkoista sunnuntaita! :) 

❤ E

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Get to know me tag

Moikka!
Miten teillä meni viikonloppu? Mitäs puuhailitte? :) 
Mulla oli ainakin aika kiva ja rento viikonloppu. Ensin vähän töitä, sitten ruuanlaittoa ja illanviettoa ja aamupalaksi vielä herkkupuffettia. :D
 

Löysin Marin blogista kivan Get to know me tag-postauksen ja ajattelin tehdä sen. Musta tää sopii hyvin tähän väliin, sillä blogiin on tullut uusia lukijoita ja voi olla, että kaikki ei oo lukeneet postauksia, joissa on tietoa musta, joten tässä tulee jotain random faktoja. Musta on ainakin aina kiva tietää vähän jotain mun lukemien blogien kirjoittajista. :D
Sitten niihin kysymyksiin. :)

Mikä on toinen nimesi?

- Maari.

Kuka oli ensimmäinen paras kaverisi? 

- Varmaankin yksi naapurinpoika, jonka kanssa leikittiin ihan pieninä aina ulkona hiekkalaatikolla ja välillä toistemme luona. :D

Kuinka pitkä olet?

- Tasan 165cm.

Kissat vai koirat?
- Koirat, ne on seurallisempia ja meiltä löytyy kotoakin yksi pieni karvapallo. ♥



Kahvi tai tee? 
- Tee, sitä tulee juotua päivittäin. Kahvia taas harvemmin, sillä en hirveästi tykkää siitä.

Kuinka monessa maassa olet käynyt? 

-  Suomen lisäksi vain kolmessa eri maassa.

Mikä on lempijuomasi? 

- Hmm, ehkä tää vähän vaihtelee, mutta kyllä se kestosuosikki taitaa olla pepsi max. :D
 

Mikä on lempieläimesi? 
- Koira.


Mikä on lempikirjasi?
- Nyt en oo kyllä pitkään aikaan lukenut mitään kirjoja, joten en osaa sanoa mitään suosikkia. Joskus nuorempana luin Twilightit ja silloin tykkäsin niistä, en tiedä olisko ne edelleen hyviä. :D
 

Mikä on lempielokuvasi? 
Kaikki ällösöpöt itketysleffat on mun mieleen haha. Kaikki nimet on vaan nyt kadoksissa enkä keksi yhtäkään. :D
 

Mitkä ovat lempisarjat televisiosta? 
- Oon nyt tosi tylsä, kun multa ei saa mihinkään suoraa vastausta, mutta yleensä katson tosi vähän tv:tä ja jos katson niin jotain ihan random ohjelmia, joten ei oo mitään lemppareita. Netistä tulee katottua jotain sarjoja välillä. :)
 

Mikä on lempimuistosi lapsuudestasi? 
- Niitä on paljon, mutta ainakin kaikki kesälomareissut perheen kanssa.


Mikä on lempivärisi?
- Mintunvihreä, vaaleanpunainen ja viininpunainen. :)

Miten nimeäisit lapsesi?
- Nyt pitää kyllä sanoa, että en hirveästi mieti mitään tällaisia tulevaisuuden juttuja vielä, mutta kai mulla silti on päässä jotain nimiä, jotka on musta kivoja. Niiden pitäis myös olla vähän erikoisempia ja sellaisia, ettei niistä tuu mieleen ketään tuttuja. :D

Puhutko muita kieliä?
- Englantia ja ruotsia.

Onko sinulla sisaruksia?
- Isosisko, isoveli ja pikkusisko. Ja se karvakamu-sisko myös hehe. :D
 

Mitäs tykkäätte näistä tag-postauksista? 
Kivaa viikkoa! :) 
❤ E