torstai 11. toukokuuta 2017

IN & OUT / 1

Moikka!
Vaikka sanoinkin, että nyt tulis vähemmän postauksia pääsykokeisiin valmistautumisen ajan, niin enhän mä näköjään silti malta täältä kirjoittelemasta kauaa pysyä pois. Blogeissa näkee usein paljon erilaisia in & out-postauksia. Musta niitä on kiva lueskella ja päätin myös itse kokeilla toteuttaa oman versioni. Ajattelin tässä ekassa osiossa nyt keskittyä tyylijuttuihin, ehkäpä jossain myöhemmässä vaiheessa voisin tehdä myös toisen postauksen, jossa olisi sisustusjuttuja. 


IN ❤ 


Pastellivärit 

Kevät saapuu ja niin myös mun joka keväinen hullaantuminen pastelliväreihin. Mitä lähemmäksi kesää mennään, niin sitä vaaleammaksi mun asut muuttuu. Mun mielestä keväisissä/kesäisissä asuissa pitää olla sopivasti väriä eikä saa pukeutua pelkkään mustaan. Tänä keväänä suosikki on ollut vaaleanpunainen.


Kukkakuosit 

Toinen asia, josta huomaa kevään tulon mun pukeutumisessa! Tänä keväänä mulla on voinut nähdä kukkia ainakin kengissä, paidoissa sekä hiuksissa, hehe.



Slip-on tennarit 

Viime kesänä ostin mun ekat tällaiset ja rakastuin niihin täysin. Käytin niitä enemmän kuin mitään muita kesäkenkiä ja syksyyn mennessä ne olikin jo aivan puhki. Viime viikolla kävinkin shoppailemassa hm:ltä uudet lähes samanlaiset kengät ja uskon, että nekin pääsee yhtä kovaan käyttöön. Kunhan vain ensin jalat tottuu niihin, sillä ekalla käyttökerralla toinen kenkä hankasi mun kantapäähän pienen haavan, jota nyt parantelen.


Nyörit

Nämähän tuli muotiin jo joskus viime keväänä, mutta kyllä niitä vieläkin kaupoissa näkyy ja itse ainakin tykkään näistä edelleen. Piristää kivasti monia muuten yksinkertaisia vaatteita.


Röyhelöt, solmut yms. kivat yksityiskohdat 

Jatkoa edelliseen kohtaan. Noiden nyörien lisäksi tykkään myös monista muista pienistä ja söpöistä yksityiskohdista vaatteissa, esimerkiksi solmuista, röyhelöistä ja pitseistä. Tuo asuihin tyttömäistä tyyliä. 


Korot 

Vaikka omistankin monet melko perus korkokengät, joita voisi ihan arjessa käyttää, ei niitä siltikään tule melkein koskaan käytettyä. Tänä keväänä/kesänä ajattelin opetella tekemään tähän muutoksen ja alkaa käyttää niitä silloin tällöin esim. kaupungilla käydessä. 




Lettikampaukset 

Tän kevään aikana oon ihastellut erilaisia lettikampauksia, joissa hiukset on letitetty osittain, mutta ei kokonaan. Itsekin oon alkanut laittamaan esim. etuhiuksiin usein pienen letin ja ajattelin kesäksi opetella tekemään muunlaisiakin lettikampauksia, vaikka mun hiukset onkin nyt hieman lyhentyneet eikä niihin saa enää samanlaisia kampauksia kuin ennen. 

OUT 


Choker-paidat ja korut 

Nää on sellainen trendi, jota en oo kokenut ollenkaan omakseni ja ne onkin jääneet mun osalta kaupan hyllyille. Mun mielestä 'choker' paidoissa näyttää jotenkin hassulta ja kaulakoruista mulla on taas sellainen mielikuva, että niissä tulee vain kuristunut olo. :D 


Crop-topit

Tässäpä toinen trendi, joka ei oo koskaan sopinut tyyliini. Tykkään enemmän vähän pidemmistä paidoista kuin aivan lyhyistä. Vaikka voisihan joku tällainen näyttääkin ihan kivalta esimerkiksi korkeavyötäröisten farkkujen tai hameen kaverina. 

* kuvat Pinterest
 
Liian leveät hihat 

Viimeisin inhokki tällä hetkellä liittyy myös yläosiin. En nimittäin voi ymmärtää näitä aivan liian leveitä hihoja paidoissa ja mekoissa. Monet kaupat on kyllä nyt pullollaan näitä, mutta en osaa kuvitella tällaista itselleni päälle. Mulla on muutenkin melkein aina paidoissa liian pitkät hihat ja joudun kääntämään niitä, joten voin vain kuvitella miten mun kädet hukkuisi näihin! :D

Mitä tykkäsitte postauksesta? 
Löytyykö samoja suosikkeja/inhokkeja? 

❤ E

4 kommenttia:

  1. Itse käytän crop toppeja.. letit on kans tosi ihania.. pastelliväritkin on hienoja, mutta niitä ei paljoo multa löydy. Tää oli kyllä tosi kiva postaus!

    Http://mmarmoritaivas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Ite tykkään paljon chokkereista, mutta ymmärrän että ei ne kaikkia voikaan miellyttää :) Kukkakuosit on ihan best ja must have juttu kesällä!

    VastaaPoista