tiistai 12. joulukuuta 2017

Jouluinen juustokakku ❤

Oon huomannut, että tosi monella bloggaajalla on tänä vuonna blogissaan jonkinlainen joulukalenteri. Sellainen olisi varmasti ollut kiva toteuttaa, mutta aika vaan ei riittänyt. Multakin on kuitenkin tulossa nyt joulukuussa jouluisia postauksia ja tässä yksi niistä. Ohje jouluiseen juustokakkuun, jonka tein joulukuun alussa, kun mulla oli synttärit ja seuraavana päivänä pikkujoulut. Ohje on alunperin Fazerin, ihan vähän muokkasin sitä. :)

Jouluinen juustokakku 

Pohja: 
175g ohuita piparkakkuja (esim. Rainbow)
75g juoksevaa margariinia 

Täyte: 
5 liivatelehteä 
400g maustamatonta tuorejuustoa
250g maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl piparkakkumaustetta
1 sitruunan mehu 

Koristeluun esimerkiksi marenkeja ja karkkikeppejä


1. Vuoraa irtopohjavuoan (⌀20cm) pohja ja reunat leivinpaperilla.
2. Murskaa piparit ja sulata margariini. Sekoita keskenään ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle.
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
4. Sekoita tuorejuusto ja maitorahka keskenään. Vispilöi täytteeseen kerma, sokeri, vaniljasokeri ja piparkakkumauste. Sekoita tasaiseksi.
5. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne kuumennettuun sitruunamehuun. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
6. Lusikoi täyte piparipohjan päälle. Peitä vuoka kelmulla ja hyydytä jääkaapissa 3-4 tuntia tai yön yli.
7. Koristele kakku esimerkiksi marengeilla ja karkkikepeillä tai muilla jouluisilla koristeilla juuri ennen tarjoilua.
8. Herkuttele!


❤ E

5 kommenttia:

  1. Oii nam, onpas nätin ja hyvän näköinen kakku! *.*

    VastaaPoista
  2. Juustokakkujen suurkuluttajana, mutta aika laiskana tekijänä, pitää ehdottomasti testata tätä! :)

    www.hennam.fi

    VastaaPoista