maanantai 15. tammikuuta 2018

Life lately


1. Tein itselleni uudenvuoden lupauksen, että alan syödä aamuisin kunnon aamupaloja. Ainakin tähän mennessä se on toteutunut melko hyvin. 
2. Vuoden ensimmäinen selfie. Ja taitaa olla myös ainoa tähän mennessä, haha. :D
3. Piti käydä ostamassa kaupasta tulppaaneita, mutta niiden sijaan löysinkin pirteän pinkin tulilatvan.
4. Itsetehtyä lohisalaattia.


1. Päätin tehdä näin uudenvuoden kunniaksi vähän isomman siivouksen. Kävin kunnolla läpi kaapit ja kaikki ja laitoin pois turhaa tavaraa. Osan vein vain kierrätykseen ja muutamia juttuja myin eteenpäin. 
2. Käytiin yhtenä päivänä poikaystävän kanssa lounaalla nepalilaisessa ravintolassa. Oli aika hyvää. :) 
3. Vihdoin hankin kauan haaveillut vaalean pinkin ja vedenvihreän kastehelmi kynttilälyhdyn.
4. Sokoksen alesta löytynyt tarjotin ja lyhty pääsivät osaksi eteisen sisustusta. Samoin siskolta joululahjaksi saatu pöllö. 


1. Siivous valmistui ja joka huoneessa näyttää nyt siistiltä. Pitää nyt välttää keräämästä mihinkään liikaa tavaraa. 
2. Ikean kynttiläkuppi sai uuden elämän säilytyspurkkina pienille aarteille. :) 
3. Oriflamelle tuli tehtyä vuoden ensimmäinen tilaus. Normituotteiden lisäksi tilasin ekaa kertaa näytteitä huulipunista ja hajuvesistä. Nuo mini huulipunat on jotenkin tosi söpöjä. :D Ostoksista tulossa myöhemmin postausta. 
4. Tehtiin viikonloppuna pitsaa. Tähän pitsaan laitettiin täytteeksi kanaa, keltaista ja punaista paprikaa, persikkaa, maustettua ranskankermaa ja juustoa. Pitää tehdä joskus uudestaankin samaa makua, oli hyvää. :) 

Kivaa alkavaa viikkoa! 

❤ E

2 kommenttia:

  1. Nam, toi pitsa näyttää niin hyvältä *.* Tuskaa lukea tällaisia postauksia nälkäisenä. Ootan innolla tota ostospostausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää se kyllä olikin. :D
      Toinen osa vuoden ensimmäisistä ostoksista on tulossa vielä tän kuun aikana. :D

      Poista