Tänä vuonna juhannusta tuli vietettyä perinteisesti mökkeillen. En ollutkaan käynyt meidän mökillä varmaan sitten viime juhannuksen, joten oli kyllä tosi kiva päästä sinne pitkästä aikaa. ♥ Ainakin mä tykkään viettää juhannusta enemmän maalla kuin kaupungissa, siellä saa olla mukavan rennosti. Mun juhannukseen kuului mm. perheen ja sukulaisten kanssa oleskelua, grillailua ja hyvää ruokaa, saunomista, myöhään valvomista ja pitkään nukkumista sekä paljon naurua. :)
Mites teijän juhannukset meni? :)
♥ E
sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
tiistai 21. kesäkuuta 2016
Life lately
Ajattelin vihdoin tulla rikkomaan tän blogi-hiljaisuuden. Viime postauksesta alkaa olla vähän aikaa.. Niin kuin joskus aiemmin täällä mainitsinkin, hain siis tänä keväänä kouluun, joten viime ajat on menneet enemmän ja vähemmän pääsykokeisiin lukien. Pääsykokeistakin alkaa kyllä olla jo lähemmäs kaksi viikkoa, niin enää en voi tätä postailemattomuutta sen piikkiin laittaa. :D Kesällä on niin paljon kaikkea kivempaakin tekemistä kuin istua sisällä koneella. En oo siis lopettamassa tätä blogia, vaikka tää hidas postaustahti jatkuiskin edelleen. Pitää koittaa vähän tsempata nyt. :)
Noista pääsykokeista sen verran, että ei ne nyt ihan putkeen menny.. Vaikka luinkin aika paljon, en silti pystyny täysillä keskittymään siihen. Oon jo aika varma etten tuu pääsemään kumpaankaan hakukohteeseen. :D Mutta ei se oikeastaan mua haittaa, oon jo vähän suunnitellut, että aloitan avoimessa yliopistossa syksyllä. Siellä ainakin selviää, millainen toi kaupallinen ala on ja tykkäänkö edes siitä. Ja aina tulee uusia hakuja, täähän oli vasta mun ensimmäinen korkeakouluihin. :)
Mites teillä muilla meni pääsykokeet? :)
Nyt tää kirjoittaminen tuntuu vähän takkuilevan näin pitkän ajan jälkeen, joten taidan jättää tän tähän ja laittaa tähän loppuun vielä jotain random-kuvia viime ajoilta. :)
1 & 2. Lomailua Katinkullassa.
3. Kesän eka jäätelö kioskilta Kajaanissa, nam! ♥
4. Ja tähän lähes kaikki aika on kulunu. :D
1. Sofian pääsykokeiden loppua juhlistamassa. :) 2 & 3. Kesäinen Oulu. ♥
4. Kesän eka hellepäivä. 8)
1. Illanviettoa tyttöjen kanssa. :)
2. Ehittiin nähä auringonnousukin!
3. Yks tän kesän lemppariasuista, vaaleenkeltanen on mun uus suosikki! ♥ En tiiä onko mulla ees koskaan aiemmin ollu keltasia vaatteita. :D
1. Näillä lahjoin itteni lukemaan pääsykokeisiin, haha. :D Ehkä maailman söpöin kesämekko ♥ ja ihanin kesätuoksu, kannatti siis tilata pelkän pullon ulkonäön perusteella. :- D
2. Ja ebay-ostoksia. :D
3 & 4. Marjan synttäreitä ja pääsykokeiden loppumista juhlimassa. :)
1. Lainamekossa siskon rippijuhlissa.
2 - 4. Juhlatunnelmia. :)
Kesä on kyllä menny tähän mennessä aivan kauhean nopeasti, tuntuu etten edes tajua että tällä viikolla on jo juhannus. :D Onko teillä minkälaisia juhannussuunnitelmia? :) Mä vietän juhannusta näillä näkymin perheen ja sukulaisten kanssa mökillä, oon käynyt siellä viimeks ehkä vuosi sitten, joten sinne on jo vähän ikävä. :)
Kivaa viikkoa!
♥ E
torstai 5. toukokuuta 2016
Vappu
Tänä vuonna tuli vietettyä vähän erilainen vappu kuin yleensä. Oli mun eka vappu Oulussa, vaikka oonkin täällä jo pian kaksi vuotta asunut. Vietin sitä perheen kanssa, sillä monet kaverit vietti opiskelijavappua ja toiset taas käyttivät ajan pääsykokeisiin lukien. :)
Vappuaatto meni kaupungilla ostoksilla ja illalla tehtiin tortilloita ja vietettiin aikaa perheen kesken. Aika myöhään lähdettiin vielä siskon kanssa vähän bilettämään. Oli ihan hauskaa, vaikka joka paikassa olikin hirveästi porukkaa ja aika kauan sai jonottaakin ennen kuin mihinkään pääsi sisään. Vappupäivä menikin vähän rauhallisemmissa merkeissä ja en oikeastaan tehnyt muuta kuin olin kotona ja kävin pyörähtämässä vapputorilla siskon kanssa. Uskallettiin syödä kesän ekat jäätelötkin ulkona. :)
Tällainen vähän erilainen vappu oli oikeastaan ihan kivaa vaihtelua, kun yleensä vappua on tullut vietettyä kavereiden kanssa mökkeilemässä tms. Saa nähdä, josko mäkin ensvuonna olisin mukana viettämässä opiskelijavappua. Ainakin toivon näin. :)
Nyt vielä vähän tunnelmia vapusta kuvien muodossa.
Oliko teillä kiva vappu? Miten viettätte vappua yleensä? :)
Nyt alkaa olla jo vähän kiire pakata loput matkatavarat ja lähteä viettämään viikonloppua Katinkultaan.
Aurinkoista viikonloppua! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)