torstai 5. toukokuuta 2016

Vappu

Tänä vuonna tuli vietettyä vähän erilainen vappu kuin yleensä. Oli mun eka vappu Oulussa, vaikka oonkin täällä jo pian kaksi vuotta asunut. Vietin sitä perheen kanssa, sillä monet kaverit vietti opiskelijavappua ja toiset taas käyttivät ajan pääsykokeisiin lukien. :) 
Vappuaatto meni kaupungilla ostoksilla ja illalla tehtiin tortilloita ja vietettiin aikaa perheen kesken. Aika myöhään lähdettiin vielä siskon kanssa vähän bilettämään. Oli ihan hauskaa, vaikka joka paikassa olikin hirveästi porukkaa ja aika kauan sai jonottaakin ennen kuin mihinkään pääsi sisään. Vappupäivä menikin vähän rauhallisemmissa merkeissä ja en oikeastaan tehnyt muuta kuin olin kotona ja kävin pyörähtämässä vapputorilla siskon kanssa. Uskallettiin syödä kesän ekat jäätelötkin ulkona. :)
Tällainen vähän erilainen vappu oli oikeastaan ihan kivaa vaihtelua, kun yleensä vappua on tullut vietettyä kavereiden kanssa mökkeilemässä tms. Saa nähdä, josko mäkin ensvuonna olisin mukana viettämässä opiskelijavappua. Ainakin toivon näin. :)
Nyt vielä vähän tunnelmia vapusta kuvien muodossa.










Oliko teillä kiva vappu? Miten viettätte vappua yleensä? :) 
Nyt alkaa olla jo vähän kiire pakata loput matkatavarat ja lähteä viettämään viikonloppua Katinkultaan. 
Aurinkoista viikonloppua! :)
♥ E

tiistai 26. huhtikuuta 2016

April through my phone

Moikkamoi pitkästä aikaa! ♥ Mitäs teille kuuluu? :) 
Oon kyllä tässä viimeisen kuukauden aikana ollut kauhean huono bloggaaja, kaksi postausta vaan saanut aikaiseksi kirjoittaa. Tänne kuuluu kuitenkin ihan hyvää. Aika on mennyt nyt suurimmaksi osaksi pääsykokeisiin lukiessa ja kun on ollut vähän vapaa-aikaa, oon halunnut käyttää sen muuten kuin koneella istumalla. Muutamia viikkoja on vielä pääsykokeisiin aikaa, niin jospa tää mun postaustahtikin sen jälkeen vähän reipastuu. :) 
Jotain kuvia oon sentään muistanut kännykällä nappailla, niin saan tän kuukauden vakio postauksen tehtyä. Tää huhtikuukin on kyllä taas mennyt ihan älyttömän nopeasti, tuntuu että päivät on vaan vilissy silmissä. :D 
1. Keväinen Ainolanpuisto yhtenä aurinkoisena viikonloppuna.
2. Hullujen päivien ostoksia.
3. Ja hulluilta päiviltä ostettu kastehelmi kynttilälyhty testissä. :) 
4. Selfie ennen kaupungille lähtöä. 
1. Hullujen päivien ostoksia part 2.
2. Kevätsiivous.
3. Iltakahvit siivouspäivän jälkeen, vaikka oikeasti en edes tykkää kahvista. :D 
4. Auringonlasku iltalenkillä. ♥
1. Kevättakin etsintää. Kuvan takki lähti mukaan H&M:ltä. :) 
2. Värikkäitä ruusuja piristämässä kotia. ♥
3. Kun pitäis lukea kokeisiin, mutta kuvien ottaminen on hauskempaa. :D 
1. Kiireettömät aamut, kun ei tarvi laittaa herätyskelloa soimaan. ♥
2 & 3. Siskon synttäreitä juhlistamassa. 
4. Valkean avajaiset ja vihdoin Tigerkin saapui Ouluun! 
1 & 2. Kaverin luona Kajaanissa viikonlopun vietossa. Viikonloppuun kuului mm. hyvää ruokaa ja paljon höpöttelyä. ♥
3. Kajaanishoppailut, söpöjä korviksia Prisman euron alekorista. :D 
4. Tänään oli taas paluu arkeen, opiskelun pariin. 

Ensi viikonloppuna ois sitten vielä tiedossa vapun juhlintaa ja sitten alkaakin huhtikuu olla pulkassa. 
Onko teillä millaisia vappusuunnitelmia? :) Itse en ole vielä kovin mitään suunnitellut, pitää vähän katsoa millaista ilmaa on luvassa ja keksiä jotain sen mukaan. 
Kivaa viikkoa! 
♥ E

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Hullut päivät

Joka kevät ja syksy aina yhtä odotetut Hullut päivät meni taas. Ja pitihän sinne itselläkin taas eksyä, yllätys. :D Yleensä en tee mitään ostoslistaa mitä oon sieltä menossa ostamaan, käyn vaan kattelemassa mitä tulee vastaan. Nyt päätin kuitenkin, että vaatteita en tällä kertaa osta enkä muutenkaan mitään hirveän suurta. Jotain pientä tarttui kuitenkin matkaan:



Aika vaaleanpunaisia ostoksia tällä kertaa. Ja ihan sattumalta kaikki mätsää hyvin toisiinsa, haha. :) Oon keräillyt jo jonkun aikaa Arabian KoKo-astioita, niin ostin taas muutaman puuttuvan astian lisää. Tykkään myös Iittalan lasiesineistä  ja nyt kotiutin ekan kastehelmi-kynttilälyhdyn. Eightmoodin kynttilä oli myös niin söpö, etten vaan voinut jättää sitä ostamatta. Mietelause Good things take time kuvaa jotenkin hyvin mun elämää. Alakerrasta taas tarttui mukaan muutamia kosmetiikkajuttuja sekä karkkia ja teetä. ♥

Mitäs tykkäätte ostoksista? Millaisia ostoksia teillä tarttui matkaan hullareilta? :) 
Aurinkoista viikkkoa!
♥ E