sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Banoffee

Mulle on tässä alkuvuoden aikana tullut tavaksi, että oon oikeastaan joka perjantai leiponut jotain viikonlopuksi. Oon miettinyt, että tästä vois oikeasti tulla melkeinpä tapa. Tuntuu hauskalta ajatukselta nähdä vähän vaivaa sen eteen, että herkuttelee viikonloppuna eikä vain käy ostamassa kaupasta jotain perus karkkipussia tai suklaalevyä. Ja leipominen on musta muutenkin tosi kivaa. :)
Tällä viikolla kokeilin ekaa kertaa tehdä banoffeeta, ja niin mun kuin kaikkien muiden kakkua maistaneiden mielestä tää oli sen verran hyvää, että päätin jakaa ohjeen täälläkin. Tää on niin makeaa, ettei tarvi syödä kuin pieni pala. :)
Ohjeen löysin Ullaunelma leivontatarvikekaupan sivulta, mutta muokkasin sitä vähän. 


Banoffee

Pohja: 
300g Digestive-keksejä 
n. 100g maitosuklaata
100g margariinia

Täyte:
1 tlk kondensoitua maitoa (tavallinen tai kinuski)
1-2 banaania
2 dl vispikermaa
vaniljasokeria

Päälle: 
banaania
maitosuklaata


1. Murustele keksit ja pilko suklaa haluamasi kokoisiksi paloiksi + sekoita ne sulatetun margariinin kanssa. 
2. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Taputtele keksisuklaaseos vuoan pohjalle ja hieman reunoille. Nosta pohja jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa, kun valmistat toffeen kondensoidusta maidosta. 
3. Irrota etiketit purkista ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin 3 tunniksi. Tänä aikana se tiivistyy ja muuttuu toffeeksi. 
tai 
Kaada kondensoitu maito mikronkestävään kulhoon. Keitä mikrossa 500W n. 5-6 minuuttia. Vahdi koko ajan, ettei toffee kiehu yli kulhosta! (Mulle kävi juuri näin, haha.. :D)
4. Kaada toffee pohjan päälle. Nosta takaisin jääkaappiin jähmettymään. 
5. Vaahdota kerma ja mausta se halutessasi vaniljasokerilla + levitä se kakun päälle.  
6. Koristele kakku banaanin ja suklaan paloilla. 
7. Herkuttele! 
 
♥ E

3 kommenttia:

  1. Oi, tää näyttää herkulliselta! Melkein tekisi mieli kihlajaisiin tehdä tätä, mutta taidan pysytellä tutussa ja turvallisessa juustokakussa :-D mut tää menee kyllä kokeiluun joku viikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, sitä se kyllä olikin! :D
      Juustokakut on kyllä myös hyviä. :)

      Poista
  2. Nams!! Vaikuttaa hyvältä :)

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista