keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kolme tavoitetta vuodelle 2018

Nyt on taas se aika vuodesta, kun on alkanut uusi vuosi ja monet ovat tehneet lupauksia kohti parempaa elämää, mihin ne sitten ikinä liittyvätkään. Niin kuin aiemmassa uudenvuoden postauksessa jo mainitsin, mun oli tarkoitus olla tekemättä minkäänlaisia lupauksia tälle vuodelle. 

Kyllähän mä viime tammikuussakin lupasin itselleni mielessäni vaikka mitä, mutta todellisuudessa en voi väittää, että mikään lupaus olisi täysin toteutunut. Siksi uudenvuoden lupaukset tuntuukin vähän itsensä huijaamiselta, kun jossain sisimmässään tietää, ettei kuitenkaan tule noudattamaan niitä koko vuotta. Ja eikö muutenkin ihan mikä tahansa päivä vuodesta ole aivan yhtä hyvä tehdä parempia valintoja? Ei vain se tammikuun ensimmäinen. :) 

Muiden bloggaajien postauksia uudenvuoden lupauksista ja tavoitteista lukiessa kuitenkin inspiroiduin ja aloin vähän itsekin mietiskelemään tätä alkanutta vuotta. En kuitenkaan halua tehdä mitään oikeita lupauksia edellä mainitusta syystä, mutta mietiskelin kolme tavoitetta, jotka tahtoisin saavuttaa.




1. Pääse kouluun 
Kahtena aiempana keväänä oon hakenut kauppikseen, vähän huonolla menestyksellä eikä opiskelupaikkaa ole tullut. Oon välillä myös ollut aika epäileväinen sen suhteen, olisiko se sittenkään oikea koulu mulle. Viime syksynä mietiskelin tätä asiaa oikein kunnolla ja pohdin eri vaihtoehtoja. En kuitenkaan keksinyt mitään muutakaan mua kiinnostavaa alaa missään korkeakoulussa, joten tänä keväänä siis aion hakea vielä kolmannen kerran samaan koulutukseen. Eihän mitään voi tietää, ennen kuin kokeilee. Oon hankkinut pääsykoekirjat jo ennen joulua ja vähän jo selaillut niitä. Kunnon opiskelu olisi tarkoitus aloittaa viimeistään ensi viikolla, joten tänä vuonna en aio jäädä ilman opiskelupaikkaa ainakaan siksi, että olisi ollut liian vähän aikaa valmistautua pääsykokeeseen. 




2. Älä osta vaatteita
Oon aika kova shoppailemaan ja vaikka sen vastapainoksi säännöllisin väliajoin myyn vähälle käytölle jääneet vaatteet pois, on mulla tällä hetkellä vaatteita enemmän kuin tarpeeksi. Oon tässä muutaman vuoden aikana uudistanut vaatekaappia niin, että sieltä löytyy vaatteita joka tilaisuuteen - niin arkeen kuin juhlaan. Mulla ei siis oikeasti ole pulaa mistään vaatteesta ja siksi ajattelinkin, että voisin tänä vuonna yrittää olla ostamatta mitään vaatteita ja sen sijaan käyttää niitä vaatekaapista löytyviä vaatteita. Usein kaapista valikoituu päälle ne tietyt lempparivaatteet, vaikka kaapit olisi pullollaan muitakin kivoja vaatteita, joten myös tähän pitää kiinnittää huomiota. Vaatteiden shoppailusta säästyneet rahat voi sitten käyttää johonkin muuhun kivaan tai vaikka laittaa säästöön. 




3. Syö joka aamu kunnon aamupala 
Tämä nyt kuulostaa ehkä hieman hassulta tavoitteelta, mutta joskus syksyllä havahduin siihen, että saatoin aamuisin kokonaan unohtaa syödä aamupalan. Aloin vaan heti herättyä puuhastella jotain ja sitten parin tunnin päästä huomata, etten oo syönyt vielä mitään. Mun aamupalat on myös viime aikoina olleet vähän sitä sun tätä, eikä mitään oikeasti ravitsevaa. Aamupala on kuitenkin aika tärkeä ateria jaksamisen kannalta ja oonkin alkanut kiinnittää tähän enemmän huomiota nyt vuoden alusta. Nyt viime aikoina oon aamulla ihan ensimmäiseksi ennen mitään muita puuhia syönyt aamupalan ja se on monena aamuna ollut puuroa. Vähän tylsää syötävää, mutta sillä oikeasti jaksaakin muutaman tunnin eikä tule heti uudestaan nälkä. Luulen, että tämä on näistä tavoitteista kaikista helpoin toteuttaa, kun tarvitsee vain palata vanhoihin tapoihin. :) 


* kuvat weheartit


Millaisia lupauksia tai tavoitteita te ootte tehneet vuodelle 2018? :) 

❤  E

12 kommenttia:

  1. Tosi hyvät tavotteet sulla :D Mäkin oon tosi kova shoppailemaan ja tuhlaamaan rahaa ennen kaikkea vaatteisiin. Ite päädyin siihen et käyn mieluiten kirppareilla kuin esimerkiksi H&M:ssä ostamassa vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitti. :D
      Hyvä päätös, tulee halvemmaksi ja on myös ympäristöystävällisempää. :D

      Poista
  2. Jospa pääsisit tänä vuonna kouluun, kun oot jo parikin kertaa hakenu! Aamupala antaa kyllä yllättävän paljon puhtia päivään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää opiskella ahkerasti ja pitää peukkuja pystyssä. :)
      Se on kyllä totta. :D

      Poista
  3. Nuo on kyllä hyviä lupauksia <3 Ite en tälle vuodelle lupauksia väsännyt, oon huomannut olevani huono pitämään niitä :D

    http://erelkee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Eivätpä ne oo mitään pakollisia, itselläkään ei ollut aluksi tarkoitus lupailla mitään. :D

      Poista
  4. hyviä tavoitteita sulla :)! mun ainoa uudenvuoden lupaus oli että alan syömään terveellisemmin ja ainakin vielä toistaseksi oon sen lupauksen pitänyt x)

    VastaaPoista
  5. Hyviä tavoitteita <3 Tuo älä osta vaatteita on hyvä, sillä rahat ja luonto säästyvät <3

    VastaaPoista
  6. Toi kakkonen olis kyllä äärettömän hyvä tavoite itsellekin! Vielä tosin on vähän matkaa täydelliseen vaatekaappiin, mutta ehkä tälle vuodelle voisi kuitenkin ottaa sen osittain tavoitteeksi 🙈

    VastaaPoista