lauantai 11. helmikuuta 2017

Wanties this spring

Voi että, miten kyllästynyt oon jo kaikkiin talvivaatteisiin.. Ootan jo innolla sitä, kun talvitakit- ja kengät saa pakata varastoon ja ottaa kevyemmät vaatteet käyttöön! Tuntuuko kenestäkään muusta samalta? :D
 Ihan hetkeen se ei vielä taida onnistua, mutta nyt on ainakin hyvä aika jo haaveilla ja suunnitella vaatekaapin keväthankintoja. 
Viimeaikoina oonkin selaillut kaikkia kuvastoja ja nettisivuja ja mietiskellyt mitä juttuja haluaisin kevääksi hankkia. Muutamia juttuja löysin ja tein niistä pienen kollaasin. :)


1. bombertakki 
Aluksi mä ajattelin, että en haluaisi tällaista takkia, sillä näitä tuntuu näkyvän lähes jokaisella vastaantulevalla teinillä. Mutta nää on kuitenkin kivannäköisiä, joten aloin miettiä, että ehkäpä mäkin sitten voisin hankkia tällaisen kevättakiksi. Sopii hyvin niin farkkujen kuin hameenkin kaveriksi ja esimerkiksi khakinvihreä vois olla kiva väri, sillä sitä voi helposti yhdistellä monen muun värin kanssa. Kuvan takki H&M.

2. Kevätkengät 
Mun mielestä kaikki söpöt kukkakuosit sopii hyvin kevääseen ja tykkään käyttää niitä pienenä yksityiskohtana esim. kengissä ja asusteissa. Kun nää nilkkurit tuli mua vastaan Zalandolla, niin olin heti ihan sydämmiä silmissä! ❤

3. Röyhelöpusero 
Mulla on aika monia puseroita, joissa on röyhelöä helmassa, mutta nää röyhelö-yläosat näytti musta aluksi hassuilta. Mutta nyt oon näistäkin alkanut tykkäämään, jos ne on maltillisia, eikä liian isoja. Kuvan vero modan pusero voisi olla aika kiva.

4. Hyvät aurinkolasit 
Jo viime keväänä mun piti säästää ja ostaa jotkut hyvät aurinkolasit, jotka kestäis monta vuotta eikä tarvis joka kevät ostaa uusia huonosti sopiva laseja H&M:ltä. Silloin säästäminen ei onnistunut, mutta ehkäpä tänä keväänä? Esimerkiksi jotkut ray-banin lasit vois olla kivat. Ne näyttää kivoilta ja oon ainakin kuullut niiden olevan laadukkaita, mutta ne ei kuitenkaan oo mistään ihan kalleimmasta päästä. 

5. Perusmekko kivalla yksityiskohdalla
Omistan aika monta mekkoa, mutta en oikeastaan yhtään kivaa perusmekkoa, jota vois käyttää arkena.
Kuvassa olevan mekon ottaisin mielellään mun vaatekaappiin, tuo solmu-yksityiskohta näyttää niin kivalta. Sopis hyvin esimerkiksi ton bomber-takin ja kukallisten nilkkureiden kanssa. Mekko Cubukselta.

6. Slip-on-tennarit 
Viime keväänä ostin mun ekat slip-on-tennarit H&M:ltä ja ne oli niin mukavat, että käytin niitä ihan alkukeväästä niin pitkälle syksyyn, kun niillä vaan tarkeni. Niistä vaan ei ole enää oikein mitään jäljellä, joten nyt tarvisin uudet yhtä mukavat. Kuvan tennarit löysin Zalandolta ja näissäkin tuo solmu-yksityiskohta ois ollut tosi kiva, mun koko vaan oli jo loppuunmyyty. 

7. Satiinipusero 
Tätä trendiä en aluksi oikein ymmärtänyt, kuka nyt haluaisi pukeutua yöpaitaan keskellä päivää? :D  Mutta joihinkin vaatteisiin yhdistettynä tää voisikin näyttää aika kivalta, joten voisin itsekin kokeilla. Itse varmaan pukisin tän farkkujen, nahkatakin, joidenkin kivojen kenkien ja asusteiden kanssa. Kuvan pusero H&M.

8. Chinot 
Näitäkin oon etsinyt jo viime keväästä asti, mutta en oo löytänyt sopivia. Joskus mulla on ollut mintunvihreät ja punaiset chinot, mutta nyt haluaisin beiget tai jotkut muut vaaleansävyiset. Kuvan housut H&M.

Muutama näistä oli jo ihan pakko tilata kevättä odottamaan, niistä lisää myöhemmin. :) 
Mitäs tykkäsitte postauksesta? Millaisia hankintoja aiotte tehdä vaatekaappiin tänä keväänä

❤ E

2 kommenttia:

  1. Eipä ole ylimääräistä niin turha haaveilla... toisaalta eipä multa oikeastaan puutu juurikaan mitään kevätvaatteita, kun alkaa tarkemmin miettiä. Mahdollisesti pari puseroa ja takin voisi hankkia, mutta kaikkea muuta taitaakin kaapista löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä vähän sama juttu, mutta silti tulee aina jotain ostettua.. :D
      Kuulostaa hyvältä! Onneksi kevääseen on vielä hetken aikaa, niin ehtii vähän säästää. :)

      Poista