torstai 30. maaliskuuta 2017

Asuntopostaus, osa 1: Makuuhuone

Heippa täältä flunssavibojen keskeltä!
Oon edelleen flunssassa ja vaikka oon sairastanut jo monta päivää, musta tuntuu että tää nuha vain pahenee päivä päivältä ja olo on koko ajan vain tukkoisempi. Ei yhtään huvittaisi olla sairaana nyt, kun olisi kaikkea tekemistä, mutta mitään ei oikein jaksa tehdä. No, ehkä nyt on hyvä vain levähtää, jotta tervehtyisin mahdollisimman pian. Ainakin oon saanut vaikka kuinka monta postausta valmiiksi julkaisua odottamaan, kun oon ehtinyt istumaan koneella. Jotain positiivistakin! :)
 

Päivällä uskaltauduin hetkeksi poistumaan kotoa, sillä mun piti käydä postilla lähettämässä yksi paketti ja samalla reissulla ruokakaupassa. Sokoksella oli just tänään alkanut 3+1 päivät, joten siellä myös pyörähdin nopeasti. Pitihän mun ostaa vähän piristystä tänne flunssan keskelle. Pari kynsilakkaa, kasvonaamio ja suklaata tarttui mukaan. :)
 

Oon jonkun aikaa miettinyt, että voisin tehdä uuden asuntoesittely postauksen, sillä aiemmasta on jo reilu vuosi aikaa. Täältä ja täältä löydätte vanhat postaukset. Musta vain kotikuvia on hirveän vaikea ottaa, sillä mun asunto on läpitalossa, jossa ikkunat on molemmin puolin asuntoa. Varsinkin nyt keväällä auringon paistaessa on tosi valoisaa ja kuviin tulee aina jostain suunnasta auringonsäteitä. Mutta noi ikkunat ja niiden tuoma valoisuus onkin yks asia, josta tykkään tosi paljon tässä asunnossa. ♥

Eilen päätin vihdoin ottaa kuvia ja samalla mietiskelin, miten haluan tän postausaiheen toteuttaa. Päätin, että teen postaussarjan, jossa jokaisessa esittelen kerrallaan yhden huoneen. Muuten yhteen postaukseen tulisi aivan liikaa kuvia. Ajattelin aloittaa postailun mun lempparihuoneesta, joka on makuuhuone. Siitä tein postauksen myös syksyllä pienen uudistuksen myötä. Joten nyt saatte nähdä, miltä mun lempparihuoneessa näyttää tällä hetkellä. ♥









Mitäs tykkäätte huoneesta & sisustuksesta? Entä asuntopostauksista ylipäätään? 
Kivaa viikonjatkoa!

❤ E

8 kommenttia:

  1. Ihanasti sisustettu huone!
    http://millattt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi, toi on niin ihanan näköinen huone! Tuo meikkipöytä, kattokruunu, sänky ja koristeet seinillä, kaikki on niin ihanaa <3
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Sun sisustustyyli on aivan ihana ja niiiiin kodikas. Todella kaunis makuuhuone!! Toi valokuvasydän on ihana yksityiskohta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! ♥
      Mäkin kyllä tykkään toosi paljon noista molemmista valokuvajutuista. :) Mun piti tehdä ne jo heti kun muutin tänne, mutta lopulta sain kuvat tilattua vasta viime syksynä. Mutta, ainakin parin vuoden aikana kertyi paljon lisää hyviä kuvia. :D

      Poista
  4. Onpa söpö asunto! <3 Sulla on kivoja yksityiskohtia joka huoneessa, tykkään tuosta olkkarin tv-tasosta, keittiön pinkki kahvinkeitin on supersöpö ja eteinen ihanan valoisa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Hehe joo, mä tykkään kaikista pienistä yksityiskohdista. :D

      Poista